sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Meidän häät: Hääkakku

Herkkulinjalla jatketaan (myös blogin ulkopuolella, mur, kohta täytyy kehitellä joku rouvadieetti ettei ihan karkaa käsistä...) eli meidän superupealla hääkakulla ja kakunleikkuulla.

Saimme hääkakun lahjana anopilta ja hän oli tosiaan leiponut kakun rakkaudella ja tunteella. Ja mikä mieletön lopputulos!!! Blogista oli käyty vakoilemassa ideoita ja muutamia toiveitakin esitin (mm. tuo "topattu" salmiakkiruutukuvio ja tietty värit). Kakun nähdessäni olin täysin mykistynyt ja kyllä tuli hetkellisesti sellainen olo, että eihän tuota taideteosta voi tosiaankaan mennä leikkamaan ja pistellä poskeensa!

Kakussa makuna oli sitruunaa, ananasta, greippiä ja muita hedelmiä sekä marenkia. Kakku oli siis sekä makea, että raikas. Päällinen oli värjättyä marsipaania ja koristeet marsipaania ja sokerimassaa. Ja pisteenä iin päällä kultaseppien kakussa oli tietenkin myös kultaa! Aitoa, syötävää lehtikultaa oli ripoteltu hiutaleina kakun päälle.

Olimme sopineet, ettemme polkaise kakkua leikatessamme, vaan kun lapio kolahtaa tarjottimeen, heitämme yläfemmat. Saimme aplodit ja suukkoakin vaadittiin :)

Kakun lisäksi meillä ei ollut kahvipöydässä keksejä, leivoksia tai kuivakakkuja. Karkkibuffa namuineen ja Domino-kekseineen kyllä riittivät aivan hyvin hääkakun lisäksi taltuttamaan makeannälän.

Kuvat: Kaisan kännykästä
Kuva: Maarit
Kuva: Maarit
Kuvat: Maarit
Ilmeellä :)
Kuvat: Maarit

19 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän upea kakku!
    Ihanaa, kun on tuollaista osaamista suvussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli mieletön :) Me ollaan onnekkaita kun saatiin niin monelta suunnalta erilaista apua hääjärjestelyissä <3

      Poista
  2. Aivan mieletön kakku! Ja tuo yläfemma olisi niin sopiva juttu meillekin :) Pitää ehkä apinoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin apinoitiin se jostakin, joten idea kiertoon vaan :)

      Poista
  3. Toi teidän kakku on aivan uskomaton! Jo aiemmin näin sen jossain kuvissa ja ajattelin, että olette tilanneet sen jostain konditoriasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli kyllä yksi ehdottomista kohokohdista :) Anoppi on kondiittori ja leipuri, joten hänellä on homma hallussa <3

      Poista
  4. Tuo kakku on ihan totaalisen mykistävän upea!

    VastaaPoista
  5. Vautsi! Ja ihana lisä tuo kultahiput! Mahtava anoppi :)

    VastaaPoista
  6. Mekin heitettiin yläfemmat, koska a) olin ilman kenkiä ja b) en halunnut kakkua syliini :D. On kyllä upea kakku, hyvä anoppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläfemmat on niin hyvä vaihtis perinteiselle polkaisulle. Siitä tuli sellainen olo, että me ollaan yhdessä tässä, eikä tarvii siitä kaapinpaikasta enää kilvoitella (koska siis kaikkihan sen tietää jo, että kumpi sen määrää ;) )

      Poista
  7. Kakku on kyllä niin huikeus!!! ♥ ♥ Ja aivan loistava tuo yläfemma!! Sen laitan korvantaakse! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Anoppi myös kiittelee kehuista.
      Yläfemma oli ihan meidän juttu :)

      Poista
  8. Onpa upea! Nää kaikki on kyllä niin mageen värisiä, vitsit mitä kuvia saatte näistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon näitä kuvia katsellut täällä ja huomannut että väriä tosiaan riittää. En tiedä kuinka paljon jaksamme kuvia (potretteja lukuunottamatta) kehitellä. Ehkä jossakin vaiheessa voisi jonkinlaisen kuvakirjan päivästä teettää.

      Poista
  9. Aivan ihana on tuo kakku kyllä :) ja tuo kakunkoriste on myös tosi upea. Pakko kysyä, että mistä ootte koristeen hommannu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :) Kakunkoriste on itse tekemämme ja teemme niitä tilauksesta. Lisätietoja ylhäältä kakkukoristeet-välilehdeltä tai verkkokaupastamme: KLIK

      Poista
  10. Ah, kakku sai minut melkein kiljahtamaan, upea!! :D Ja tuo kakunkoriste on kyllä mahtava!! :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.