torstai 29. toukokuuta 2014

Piilaritesti ja koemeikki

Jokin aika sitten pohdin silmälasien käyttöä hääpäivänä ja piilarien hankkimista. Olen joskus käyttänyt piilareita päivittäin, mutta en varmaan pariin vuoteen ollenkaan, koska silmät alkoivat kuivua ja ärtyä piilolinsseistä vaikka käytössä olisivatkin olleet kosteuttavat päivälinssit. Nyt rohkaistuin kuitenkin optikolle näontarkastukseen ja testailemaan uusimpia linssitulokkaita. Otin testattavakseni Ciba Vision Dailies Total1 linssit, joita optikko kehui erityisen ohuiksi ja hengittäviksi. Nyt yhden illan ja yhden päivän testailun perusteella uskaltaisin sanoa, että nämä silmissä jaksan koko hääpäivän. Luonnollisesti ne silmälasit otetaan kyllä mukaan varmuuden vuoksi.


Piilareiden lisäksi innostuin testailemaan näin vapaapäivän ratoksi myös häämeikkiä. Olen käynyt maskeerauskoulun ja tehnyt myös ammatikseni joskus sekä teatteri-, että häämeikkejä, joten teen myös oman hääpäivän meikkini itse. Mitään kovin ihmeellisiä muutoksia ei häämeikkiin tule normaalimeikkiini verrattuna (tai sanotaan, että normaaliin juhlameikkiin verrattuna, sillä töissä kyllä silmämeikiksi riittää pelkkä ripsiväri), mutta rajaukset ja irtoripsitupsut tuovat hieman ekstraa. Irtoripsien kiinnitys ei tuottanut ihan kauheasti tuskaa, joten toivoa sopii, että myös hääpäivän aamuna saan ne silmiin kohtalaisen kivuttomasti. Valitsin kaikkein lyhyimmät tupsut, sillä omat ripseni ovat todella lyhyet, mutta voisivat nuo olla ihan hiukan pidemmätkin, niin tulisi silmämeikistä näyttävämpi. Muutenkin kamera syö meikkiä todella paljon ja näistä kuvista katsomalla meikki näyttää itse asiassa aika laimealta ja arkiselta, vaikka peilistä katsoessa mietin, että onkohan meikkiä liikaa ja S taisi mainita jotakin sotamaalauksesta (kommentti jonka päätin kuitenkin sivuuttaa...)


Tuolle tukalle olisi tietty voinut jotain tehdä ennen kuvien ottoa, mutta tällä mennään...

Meikki pääsi heti kestävyystestiin, kun lähdimme ulos kolmeksi tunniksi pyöräilemään ja geokätköilemään. Viimassa ja pienessä tihkusateessakin meikki pysyi ihan kohtalaisen hyvin, vaikka silmien jatkuva vuotaminen kyllä vähän verottivat luomiväristä.

Tuommoinen kohtalaisen luonnollinen mutta silti hieman normipäivää näyttävämpi meikki olisi siis tarkoitus hääpäivänä tehdä. Ehkä yritän panostaa vielä rajauksiin hieman enemmän ja hankkia jonkin heleämmän poskipunan tuon aurinkopuuterin tilalle.

20 kommenttia:

  1. Kaunis meikki! Tuo on kyllä hyvä pointti, että meikki ei näy valokuvissa niin hyvin kuin peilissä. Monesti olen tehnyt omasta mielestäni hienon juhlameikin, joka ei näytä kuvissa kyllä miltään. Itsellänikin on piilarikokeilut menossa. Silmäni ovat tosin päässeet kuivumaan tosi pahasti, niin käytän silmätippoja päivittäin (välillä unohdan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteuttavia silmätippoja pitäisikin varmaan käydä hakemassa kaiken varalta. Kiitos kuin muistutit :) Tällä hetkellä on vähän allergisetkin nuo silmät, mutta optikko sanoi, että piilarit saattaisivat jopa vähän helpottaa allergiaa.
      Katsoin, että noissa kuvissa ei kyllä yhtään erotu että on irtoripset (mikä on siis toisaalta hyväkin), kun taas normaalisti kuvissa juuri ja juuri erottuu ripset ylipäänsä. En varmaan kuitenkaan lähde kuvien takia meikkiä enää vahventamaan, ettei sitten livenä näytä ihan maalatulta :)

      Poista
  2. Oikein nätti meikki! Minulla kestävyydessä on ainut ongelma juuri luomiväreissä. Nuo piilarit on muuten hyviä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä luomivärikin pysyy mulla melko hyvin jos en kauheasti vetistele ja valitsenkin kaikkein runsaspigmenttisimmät tuotteet. Huulikiillon sitten taas syön heti pois ja en sitä muista päivän mittaan koskaan lisäilläkään.

      Piilarit tuntui hyvältä vaikka oli eilen lähes koko päivän päässä :)

      Poista
  3. Oikein kauniin meikin loihdit! Tuo on ihan totta, meikki saa olla melko vahva ja näyttävä, jos sen haluaa näkyvän myös kuvissa. Ihana sävy muuten huulimeikissäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt kun olen tottunut silmälaseja käyttämään, niin ilman niitä tuntuu että kasvoilta puuttuisi jotain. Ja usein meikkaankin huomattavasti vahvemmin sitten kun käytän piilareita, jotta kasvot olisivat "tasapainossa", kun on tuota leukaakin mulle aika leveästi suotu.
      Huulilla on vaan hiukan sävytetty huulikiilto, kun en huulipunaa osaa sitten yhtään käyttää. Pitää yrittää muistaa lisäillä sitä päivän mittaan sitä mukaan kun syön vanhan pois.

      Poista
  4. Mulla oli kuule juuri nämä samat linssit ja tykästyin niin kovasti, että muita piilareita en enää suostu käyttämään! Toivottavasti siis sopii sullekin hyvin :) Oikein kaunis meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linssit tuntuivat kyllä tosi hyviltä. Vaikka edellistenkin piti olla superhengittävät ja kosteuttavat, niin nämä on vielä paaaljon paremman tuntuiset.

      Poista
  5. Kaunis meikki ja ihana sävy huulilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Huulien kanssa mahdollisimman neutraalilla sävyllä mennään, kun en osaa mitään punia käyttää.

      Poista
  6. Tosi kaunis meikki! Tosin kuten sanoit, ei se varmasti valokuvissa näytä samalta kuin peilissä. Itse olen käyttänyt piilareita todella pitkään ja kannattaa aina olla varapari mukana tärkeinä hetkinä, lisäksi silmätippoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varapari on kanssa hyvä idea. Lisätäänpäs listaan niiden silmätippojen kanssa :) Kiitos!

      Poista
  7. Tosi nätti meikki :) Mulla samaa ongelmaa piilolinssien kanssa. Mitkään kertakäyttöpiilarit ei sovi ja niinä harvoina kertoina, kun olen piilareita tarvinnut olen käyttänyt superkosteuttavia kuukausilinssejä (kalliiksi tulee käyttää niitä vain pari kertaa per linssipari :D). Tuntuuko nuo silmissä? Minulla niin herkät silmät, että ne kuukausilinssitkin tuntuu (sentään vähemmän kuin muut) ja loppuillasta alkaa yleensä päätäkin särkeä :/ Täytynee noita kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä testaamaan näitä jos et ole vielä kokeillut. Kuten tuossa sanoin ylempänä, niin edellisenkin piilarikokeilun linssien piti olla hengittävät ja kosteuttavat, mutta en kyennyt niitä käyttämään kuin pari tuntia korkeintaan. Nämä ovat supermukavat (ei maksettu mainos XD ).

      Poista
  8. Upea meikki, juuri oikeita asioita korostava, sinulla on hyvä iho ja kauniit silmät, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Heh, toisella poskella kukkii juuri kauhea finni, mutta tottakai kameralle esitellään vähän parempaa puolta ;)

      Poista
  9. Todella kaunis meikki, hyvin samanlainen kuin olen itsellenikin kaavaillut. Kesäisen kevyt, mutta silti näyttävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo rusehtavat luomivärit kyllä sopii oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, joten varmalla valinnalla mennään :)

      Poista
  10. Hyvältä näyttää! Nuo luomivärien sävyt on aikalailla täydelliset morsiansävyt :) auringopuuterin tosiaan itsekin vaihtaisin punaan, ainaki jos vaaleaa mekkoa meinaa päälle laittaa. Itsekin onneksi reissussa tajusin tämän asian viime hetkillä . :D oisin myös kiinnostunu jos haluat kertoa/kuvata/jotain mitä tuotteita olet tuohon käyttäny, mukava nähdä mitä noin alaa opiskellu ihan suosii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, silloin kun noita morsiusmeikkejä tein niin välillä tuli ihan tuskastuminen kun kaikki vaan toivoivat ruskeita sävyjä silmämeikkiin ja "luonnollista ja kuulasta, mutta silti näyttävää" ja nyt mennään ihan samalla konseptilla :D Uusi poskipuna täytyy tosiaan laittaa hankintalistalle.
      Olen nyt vähän tylsä, mutta en käytä mitään erikoisia tuotteita. Lumenea suosin kotimaisuutensa takia, paitsi hyvää luomiväriä ja ripsaria en ole Lumenelta löytänyt. Luomiväreissä Grimas ja IsaDora ovat kivoja runsaspigmenttisyytensä takia. Enemmän panostan sitten välineisiin ja käytössä ovat aina kunnon meikkisiveltimet. Ne kun on kerran hankkinut ja niitä hoitaa hyvin, niin palvelevat käytössä vuosia.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.